Bitti sai elää elämänsä ensimmäiset kuukaudet vähän kuin "pellossa", oikeastaan opetin aluksi vain luoksetulon.
Vasta puolen vuoden iän jälkeen ollaan otettu sitten enemmän juttuja mukaan. Bitti on aina valmis tekemään
"töitä" ja oppiminen on ollut myös nopeaa.
Palkkaaminen on ihanan helppoa, Bitille tykkää palloista, vetoleluista ja makupaloista. Se on
äärimmäisen helppo innostaa juttuihin mukaan. Tosin yhtähelposti sen kuppi keittää myös yli, eli saa olla
vähän varovainen. ;-) Aivan äärettömän ihana harrastuskoira!
Agility
Ensimmäiset agilitykokemukset kentällä Bitti sai noin 5 kuukauden iässä, 7 kuukauden iästä lähtien alettiin
tutustua esteisiin paremmin. Ohjattuihin treeneihin mentiin kun Bitti oli 8½ kuukautta. Agility on ehdottomasti
Bitille ykkösjuttu ja sen näkee koirasta. Vauhtia on löytynyt heti alusta lähtien ja edistyminen koiran kohdalla
on ollut nopeaa. Agilityn kisaaminen aloitettiin heti samana päivänä kun kisaikä (18 kk) tuli täyteen Kajaanissa
kotikisoissa. Ensimmäinen nollatulos saatiin kurvailtua 8. kisasta ja aika nopeasti tämän jälkeen myös nousu 2-luokkaan
syksyllä 2006.
Bitin agilitytulokset
Toko
Toko on meidän "kakkoslaji" ja innostus ohjaajan puolelta on aina vähän kausittaista.
Bitti on oikein innokas ja nopea tekijä, sen kanssa on ilo treenata myös tokoa.
Tällä hetkellä vielä hiotaan alempien luokkien liikkeitä, syksyn 2006 aikana käytiin
testaamassa kerran alokasluokan taitoja. Vielä pitää treenailla, kesällä 2007 koitetaan
uudelleen.
Bitin tokotulokset
Näyttelyt
Näyttelyissä ollaan käyty jokunen kerta vähän katsomassa mitä muut ovat mieltä Bitistä.
Bitin näyttelytulokset ja arvostelut