Colliet ja koiratanssi

Koiratanssi on nimensä mukaisesti eräänlaista tanssia koiran kanssa. Se on luovaa toimintaa, jossa koira ja omistaja eli koirakko esittää liikesarjoja ja asentoja musiikin tahdissa. Koiratanssia voi harrastaa pelkästään koiran aktivoimisen kannalta, mutta siinä voi myös kilpailla.

Kilpailutyypit ja harrastuksen aloittaminen

Koiratanssista on olemassa kaksi eri kilpailutyyppiä, jotka ovat vapaaohjelma eli freestyle ja HTM (Heelwork to Music), joka on seuraamista musiikin tahdissa. Kilpailuissa on kolme taitoluokkaa; Alokas-, Avoin- ja Voittajaluokka. Suomen Collieyhdistys Ry:n sivuilta löytyy enemmän tietoa freestyle ja HTM-ohjelmista.

Koiran ei tarvitse osata liikkeitä tai temppuja koirakon aloittaessa harrastuksen. Kuitenkin esimerkiksi aikaisempi kokemus tokosta auttaa koiratanssissa. Koiratanssin eteneminen perustuu koiran oppimiseen ja sen palkitsemiseen. Esitykset ovat suhteellisen lyhyitä, yleensä 1,5-4 minuutin mittaisia.

Koiratanssi on loistava lajivalinta collielle

Koiratanssi sopii todella hyvin collieille niiden tottelevaisen luonteen vuoksi. Ne ovat myös hyvin älykkäitä koiria, jotka oppivat nopeasti uusia asioita. Colliet sopivat koiratanssiharrastukseen kokonsakin puolesta. Ne ovat tarpeeksi isoja, jotta liikkeet nähdään hyvin, mutta sen verran pieniä, että ne sopivat pujottelemaan tai ryömimään.

Rally-toko on collieille tyypillinen harrastus. Siinä yhdistetään tokoa, agilityä ja koiratanssia. Rally-tokosta onkin helppo siirtyä myös pelkkään koiratanssin harrastamiseen. Collieille järjestetään useita kilpailuja Suomen Collieyhdistyksen ja niiden alaosastojen toimesta.

Koiratanssin treenaaminen on hyödyksi koiralle monella tapaa. Se aktivoi koiraa ja samalla myös omistajaa. Liikkuminen on hyväksi lihaksille ja se onkin tärkeää erityisesti vanhoille koirille. Koiratanssi myös lähentää koirakkoa.